Tästä se kaikki taas lähtee.. Viimeisen kerran.

Näin olen useasti itselleni luvannut. ja pettänyt lupauksen joka kerta. Mutta nyt en tee niin. Nyt on pakko ottaa itseänsä niskasta kiinni ja aloittaa loppuelämän ensimmäinen päivä. Olen 157cm pitkä tai pätkä, miten vain haluaa sen sanottavan. Ja painan tällä hetkellä 70, 8 kiloa. Ylipainoa on siis vähintään 15 kiloa. Ihmiset ympärilläni ovat alkaneet huomautella painostani.. älä syö tätä ja syö tuota.. ja liiku nyt enemmän. Mies ei tietenkään näin sano, hän on liian kiltti sellaiseen, mutta kyllä osaan eleistä ja muista pienistä asiista huomata, että häntäkin rassaa ylipainoni. Olenhan lihonnut 10 vuotisen alkutaipaleemme ajoilta lähes 20 kiloa. On päässyt ämmä rupsahtamaan ja pahemman kerran.

Tämän laihdutuksen, tarkemmin sanottuna elämäntaparemontin pitää kuitenkin lähteä omasta tahdostani, tiedän sen. Ei ole mitään järkeä laihduttaa toisia varten, jos oma pää ei ole mukana. Kilot ehkä lähtevät, mutta tulevat varmasti kaksinkertaisena takaisin, kun motivaatio laskee. Pään on nyt kestettävä muutos, ettei se tulekaan saamaan enää siideriä, suklaata/muita makeisia, sipsejä tai muuta kuonaa kerryttäviä kovinkaan usein tai kovinkaan paljon. Minun on päästävä lohtusyömisestäni, sillä tiedostan, että minulla tämä diagnoosi varmasti on. Lohtusyöminen. Syön iloon, suruun, onnistumiseen tunteeseen. Nyt on keksittävä, millä mulla tavoin voin palkita, hemmotella, lohduttaa itseäni.