7.00 aamupala

1 vaalea leipä, beceliä

1/2 15% Polar-juustopala

kurkkua

3 dl fun light-mehua

10.00 välipala

2 klementiiniä

Eli eilinen meni suoraan sanoen päin p.. puuta. Hah. aloittaa elämänmuutoksen ja heti ensimmäisenä sortuu mässäilyyn ja huonoihin ruokavalintoihin. No, jos jotain positiivista täytyy hakea niin ainakin pystyn sen tänne kirjoittamaan rehellisesti, kuinka sorrun ja sorrun.. taas uudestaan.

Ja miksikö sorruin? Kävin eilen kaupassa ja ostin kaikkea hyvää ja terveellistä. Viime tingassa nappasin ostoskärryihin ruissipsit. Kärry kääntyi uhkaavasti sipsihyllyjä päin, mutta sain kaarrettua viimeisessä mutkassa sinne, missä nuo aah, niin hyvät ruissipsit odottivat. Ajattelin, että otan ne herkkupaloiksi ja mutustelen niitä silloin tällöin MUUTAMAN. Mutta miksi, oi miksi en voinut jättää näitäkän rauhaan makoilemaan kaupan hyllylle? Kotiin päästyäni ajattelin mutustella muutaman siinä samalla, kun katson toista pahettani (ruoan lisäksi siis) Naapureina Madridissa nauhalta sillä väliin rauhassa, kun Simo ottaa päivänokosensa. Mutta makuun päästyäni en sitten jättänytkään muutamaan, sillä söin koko pussillisen. Viimeisiä ahmiessani minun ei tehnyt enää edes niitä mieli vaan oikeastaan ne oksettivat jo. Mutta silti oli vain pakko laittaa käsi pussiin ja tämän jälkeen suuhun. Ja mitäkö tästä seurasi ähky ja ärsyttävä valkosipulin maku, joka maistui koko eilisen illan ja vieläkin tänä aamuna suussa.

Simon osalta eilinen meni loistavasti. Sain tilattua 4-rokotteen ensi maanantaiksi ja eilen syötiin myös matokuuri ja ahnaasti syötiinkin riisi-jauhelihaseoksen seassa. Pelkäsin kauheasti, miten tuo matolääke menisi alas, mutta ei onneksi edes näyttänyt huomaavankaan sitä. ja tänä aamuna tuli puhdas tulos, joten ei ainakaan matoja onneksi näyttäisi olevan. Lisäksi sain ostettua eilen sille hampaita suojaavia luita, sisältäen minttua ja persiljaa. Tuoksui henki sen jälkeen hyvältä. :D Lisäksi putsasin korvat. Oli niin puhdasta koiraa eilen.

Simohan on tuontikoira Latviasta. Haimme sen 3 ja puoli viikkoa sitten pääkaupunkiseudulta. Kaikkea ongelmia tuntui alku tuottavan, mutta nyt onneksi näyttää rauhoittuvan tilanne. Eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että Simo aloitettaisiin rokotuttamaan aivan alusta, vaikka sen EU-passissa onkin rokotemerkinnät. Kuulemma ei voida tietää, onko rokotukset voimassa, vaikka paperit niin väittäisivät. Samalla ELL saa myös tutkia, onko Simolla siru niskassa, niinkuin sen väitetään olevan. En yhtään osaa itse sanoa, onko sillä sitä, sillä en tiedä pitäisikö sen tuntua sormissa vai ei. No sittenpähän nähdään.

Lisäksi tuntuu kovin vaikealta tuo Simon ruokailu. Tai pikemminkin sen kuivamuonailu. Se kyllä syö ahnaasti raejuustoa, maitorahkaa, piimää, maksamakkaraa ja varsinkin tuota riisi-jauhelihaseosta. Mutta kuivamuona.. En tiedä, mitä tekisin sen kanssa. Olen yrittänyt pitää ruokailuvälejä pitkinä ja antaa ensin kuivamuonaa, mutta ei. ei mene suuhun, ei sitten millään. Simo oli saanut kasvattajallaan jotain italialaista kuovamuonaa, jota ei saa Suomessa, joten päätin ostaa sille Nutroa, joka on maissiton, vehnätön ja soijaton. Ei saisi ainakaan vehnäallergiaa. Mutta siis ei syö, ei vaikka päällänsä söisi tai yrittäisi syöttää kädestä yksitellen. Laittaa vain tiukasti suunsa kiinni. Ollaan yritetty syöttää sitä kuivamuonaa liuotettuna ja ei liuotettuna. Tuleekohan tuosta ongelmia, kun ei syö kuivamuonaa? Pitäisikö kuivamuonan vitamiinit (niitä kai niistä tulee?) korvata jollain ravintolisillä? Täytyypä kysäistä tuota(kin) ongelmaa eläinlääkäriltä. Onneksi se on jo ensi maanantaina. 

Selasin nettiä hakeakseni lisätietoa lohtusyömisestä. Päädyin Kuopion kaupunkilehden nettisivuille, jossa 50-vuotias nainen kertoo tarinansa. Nainen oli muuttanut kaupungista maalle, jolloin hän huomasi kaipaavansa kaupunkielämän hektistä rytmiä, elokuvateattereita, kauppakeskuksia, ravintoita ja paljon ihmisiä ympärille. Tästä alkoi lohtusyöminen yksinäisyyteen.

Minä olen asunut koko ikäni kaupungissa ja pääsen koska vain kaupungille, elokuviin.. joten tästä lohtysyömisessäni ei voi olla kyse, mutta tarina jatkukoon..

Yksinäisyyden tunnetta lisäsi entisestään miehen vaativa työ, joka vei paljon aikaa kodin ulkopuolella. Seurana olivat vain perheen tytär, koira ja hevoset.

- Jostain se hyvä olo piti saada ja kun ei ollut miestä lähettyvillä, tukeuduin ruokaan.

Tämä alkaa kuulostaa jo tutulta. Tuntuu, että Mies asustaa joskus enemmän työpaikallaan, kun kotona. Työpäivät voivat venähtää helposti sellaiseksi 8-19 ja lomasta ei tietoakaan. Onhan minulla nyt Simo, 3 kuukautta vanha ranskanbulldoggimme, jonka perässä karaaminen ja vahtiminen käy työstä, ettei se vaan pääsisi pissaamaan tai vielä pahempaa kakkaamaan kielletyille alueille. Kuitenkin huomaan, ettei Simokaan voi korvata sitä toisen ihmisen läheisyyttä, vaikka kuinka ihana olisikin.

Pari kolme kiloa ei vielä menoa haitannut, etenkin kun siihen aikaan muodissa olivat valtavat T-paidat ja trikoot, jotka venyivät käyttäjänsä mahan mukana. 

Tästä se lähti minullakin. Painoin siis suhteemme alussa, vuonna 2000 51 kiloa. Yhteiset herkkuhetket alkoivat muodostua tavaksi ja pian huomasin painavani 55 kiloa. Se ei vielä menoa haitannut mitenkään. 

– Olin usein väsynyt ja huonotuulinen. Ystäväpiirini ei sitä huomannut, mutta parisuhteessa se näkyi. Ylipainoonsa hän turhautui etenkin silloin, kun he olivat miehensä kanssa lähdössä ulos ja päälle olisi pitänyt laittaa muutakin kuin väljä T-paita. Yhteiset illanvietot alkoivat usein raivokohtauksella vaatehuoneessa.

– Turhautti, kun mikään ei mahtunut päälle. Maha möllötti edessä, kun laittoi kenkiä jalkaan.

Niin tuttua.

Ylpeytensä vankina hän ei kuitenkaan uskaltanut puhua pahasta olosta miehelleen.

– Ajattelin, ettei hän kohta enää rakasta minua.

Toisinaan hän saattoi nykäistä miestään hihasta kadulla kävellessään ja tarkistaa, että ”enhän minä ole yhtä lihava kuin tuo vastaantuleva nainen?”

Ja EDELLEEN niin tuttua.

 

Ylipainoisena hän ei kokenut itseään naiselliseksi eikä nätiksi.

– Pömpöttävä vatsa piti vetää sisään, kun mies tuli lähelle. Nolotti niin paljon.

Tähän en viitsi edes enää kirjoittaa mitään. Huoh.

–Eräänä päivänä huomasin kaupan näyteikkunaa katsoessani, että ikkunasta heijastuvalla lihavalla naisella on päällään ihan samanlainen takki kuin minulla. Sitten tajusin, että se lihava nainen olin minä, hän kertaa ensimmäisiä hälytyskelloja.

Juu, olen minäkin nähnyt itseni peilistä ja tajunnut olevani ylipainoinen, mutta miksi minulla ei hälytyskellot soi ja toimi YHTÄÄN MIHINKÄÄN SUUNTAAN??!!

 

Kerrottakoon muuten, että nykyisin tämä nainen on saanut laihdutettua 25 kiloa itsestään ja tuntee olonsa erittäin hyväksi ja onnelliseksi.

 

 7.00 aamupala

1 pala vaaleaa leipää

1 siivu 15% Polar-juustoa, hieman beceliä

puolikas tomaattia, kurkkua

3 dl appelsiinimehu-vesijuomaa (1/2 dl aplarimehua ja loput vettä)

10.00 1. välipala

n. 1,5 dl itsetehtyä lakkakiisseliä (makeutettu makeutusjauheella)

n. 1/2 dl rasvatonta maitoa

12.30 "lounas"

1 muki hedelmäteetä

1 ruisleipä, vähän beceliä

kurkkua

hedelmäsalaattia (sisälsi ananasta, banaania ja päärynää)

1/2 dl rasvatonta, maustamatonta jogurttia

15.00 MÄSSÄILYÄ

1 KOKONAINEN pussi ruissipsejä (eli siis kuivattuja ruisleipäsiä valkosipulilla)

6 dl fun light juomaa

21.00 iltapala

2 vaalea leipää, beceliä

1 nakki, hieman sinappia

4 15 % Polar-juustoa

3 dl appelsiinimehua

 

 

 Tästä se kaikki taas lähtee.. Viimeisen kerran.

Näin olen useasti itselleni luvannut. ja pettänyt lupauksen joka kerta. Mutta nyt en tee niin. Nyt on pakko ottaa itseänsä niskasta kiinni ja aloittaa loppuelämän ensimmäinen päivä. Olen 157cm pitkä tai pätkä, miten vain haluaa sen sanottavan. Ja painan tällä hetkellä 70, 8 kiloa. Ylipainoa on siis vähintään 15 kiloa. Ihmiset ympärilläni ovat alkaneet huomautella painostani.. älä syö tätä ja syö tuota.. ja liiku nyt enemmän. Mies ei tietenkään näin sano, hän on liian kiltti sellaiseen, mutta kyllä osaan eleistä ja muista pienistä asiista huomata, että häntäkin rassaa ylipainoni. Olenhan lihonnut 10 vuotisen alkutaipaleemme ajoilta lähes 20 kiloa. On päässyt ämmä rupsahtamaan ja pahemman kerran.

Tämän laihdutuksen, tarkemmin sanottuna elämäntaparemontin pitää kuitenkin lähteä omasta tahdostani, tiedän sen. Ei ole mitään järkeä laihduttaa toisia varten, jos oma pää ei ole mukana. Kilot ehkä lähtevät, mutta tulevat varmasti kaksinkertaisena takaisin, kun motivaatio laskee. Pään on nyt kestettävä muutos, ettei se tulekaan saamaan enää siideriä, suklaata/muita makeisia, sipsejä tai muuta kuonaa kerryttäviä kovinkaan usein tai kovinkaan paljon. Minun on päästävä lohtusyömisestäni, sillä tiedostan, että minulla tämä diagnoosi varmasti on. Lohtusyöminen. Syön iloon, suruun, onnistumiseen tunteeseen. Nyt on keksittävä, millä mulla tavoin voin palkita, hemmotella, lohduttaa itseäni.